Pelaamalla roskien lajitteluosaamista kouluihin

Rakennamme alakouluille opetuspakettia, jossa lapset oppivat lajittelemaan pelaamalla – ja vievät oppinsa myös vanhemmille ja isovanhemmille. Tule mukaan tekemään ympäristökasvatusta, joka näkyy arjen tekoina.

Mihin tämä roska kuuluu? Samaa kysymystä pohditaan niin koulussa kuin kotona. Haluamme tehdä lajittelun oppimisesta hauskaa ja auttaa lapsia opettamaan aikuisille oikeata lajittelua.

Vapaaehtoistiimimme on tekemässä opettajille helppokäyttöistä kokonaisuutta yhden oppitunnin pitämiseen. Mukaan tulee roskien lajittelupeli sekä tehtäviä.

Yksi oppitunti, monta arjen oivallusta

Tavoitteena on helppokäyttöinen paketti, jonka opettaja voi ottaa käyttöön pienellä valmistautumisella.

  • Valmiin tuntirungon lajittelun käsittelyyn alakoulussa.

  • Havainnolliset opetusmateriaalit keskustelun ja yhdessä oppimisen tueksi.

  • Lajittelupelin, jota voi pelata oppitunnilla tai kotitehtävänä.

  • Kodin yhteisen tehtävän, jossa lapsi pääsee jakamaan oppimaansa läheisilleen.

Paketin osana on Trash Sorting Game -lajittelupeli (prototyyppi) Pelissä harjoitellaan roskien ohjaamista oikeisiin lajitteluastioihin.

Lapsista kotien lajittelulähettiläitä

Haluamme antaa lapsille mahdollisuuden olla oman kotinsa lajitteluasiantuntijoita. Koulussa opittua voi kokeilla kotona vanhemman kanssa tai ottaa se mukaan isovanhempien luo.

Kotitehtävä voisi olla vaikkapa yhteinen pelikierros, kodin lajitteluastioiden tutkiminen tai yhden hankalan roskan oikean paikan selvittäminen.

Tule tekemään kanssamme

Etsimme erityisesti opettajia, jotka haluavat auttaa tekemään paketista toimivan koulun arjessa. Voit osallistua materiaalien suunnitteluun, arvioida tehtävien sopivuutta eri ikäisille tai kokeilla kokonaisuutta oman luokkasi kanssa.

Mukaan tarvitaan myös muita innostuneita: lajittelun tuntijoita, pelin kehittäjiä, vanhempia, isovanhempia sekä kirjoittamisesta, kuvittamisesta, peleistä ja viestinnästä kiinnostuneita.

Voit auttaa esimerkiksi:

  • Suunnittelemalla oppituntia tai kotitehtäviä yhdessä tiimin kanssa.

  • Tarkistamalla lajitteluohjeiden selkeyttä ja oikeellisuutta.

  • Testaamalla peliä ja ehdottamalla parannuksia.

  • Tekemällä kuvia ja muuta opetusmateriaalia.

  • Innostamalla kouluja kokeilemaan valmista pakettia.

  • Kehittämään peliä.

  • Mitä sinä haluaisit tehdä?

Tarvitsemme sinun apua

Olemme jo aloittaneet, ja nyt kutsumme uusia tekijöitä mukaan.

Haluaisitko auttaa suunnittelussa, kokeilla pakettia luokkasi kanssa tai tuoda mukaan oman ideasi? Ota yhteyttä ja kerro, mikä sinua kiinnostaa.


Lähetä viesti tiimille, kysy lisätietoja tai ilmoittaudu mukaan

Loki Kumwaka
Tiimin vetäjä